sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Hokki – JHT 2-1


Ville-Veikko Väkeävinen on JHT:n puolustuksen lukko

Viimeisen erän tappio MuiK:lle edellisessä ottelussa ennakkoi vaikeaa Hokki-peliä. Kaikki ei ollut kunnossa ja parannetavaa jäi paljon. Tosin joukkueen kokoonpanosta on tällä hetkellä poissa neljä kovan luokan tekijää. JHT:llä näytti sama tauti jatkuvan Kajaanissa ensimmäisessä erässä kuin sillä oli Kalajoella MuiK-ottelussa viimeisessä erässä. Jo reilun minuutin peln jälkeen oli taululla numerot 1-0 Hokille. Robert Lucas teki ylivoimalla Hokille johtomaalin. Tapio Rantanen istui ensimmäisen erän lopulla kaksi jäähyä kampituksesta. Ensimmäisessä erässä maalivahtien torjunnat olivat Hokki 9 ja JHT 10.

Toisessa erässä Hokki lisäsi johtonsa 2-0:aan. JHT ei herännyt vieläkään. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat Hokki 12 ja JHT 10.

Kolmannessa erässä tahti muuttui. JHT tasoitti ylivoimamaalilla, kun kapteeni Juho Joki-Erkkilä iski kiekon maalin Ville-Veikko Väkeväisen ja Tapion Rantasen saadessa syöttöpisteet. Kolmannen erän lopussa JHT otti maalivahdinkin pois ja yritti kuudella viittä vastaan. Käytettiin aikalisä ja kaikki mahdolliset keinot. Ottelu päättyi kuitenkin shokkitappioon numeroin 2-1. Viimeisessä erässä maalivahtien torjunnat olivat Hokki 19 ja JHT 4. Tämä ottelu oli tervetullut herätys JHT:lle.

joukkueiden kokoonpanot

ottelun tilastot

Muut ottelutulokset

JÄÄKIEKKO SUOMI-SARJA 24.09.

D-Kiekko- VG-62 8-2 (3-1,3-0,2-1)
51.19 8-2 Nurmi (Lehtonen,Köykkä-Luopa)

Hokki - JHT 2-1 (1-0,1-0,0-1)
42.20 2-1 Joki-Erkkilä (Väkeväinen) yv

Muik Hoc- S-Kiekko 3-6 (0-2,2-1,1-3)
59.03 3-6 Marjamäki av

FPS - Pyry 60.00 3-2
43.06 3-2 Waajakoski (Hämäläinen,Ruoh)

Hunters - HCIK 7-4 (2-1,1-0,4-3)
55.56 7-4 Seinelä

KHT - Haukat 4-3 (1-0,2-2,1-1)
45.58 4-3 Aaltonen (Oja)

KOOVEE - Titaanit ja 4-3 (1-2,0-1,2-0

Riemu - AIK/Lase 2-3 (2-1,0-0,0-2)
42.21 2-3 Hartikainen (Rantamölö,Kant) 

Sarjatilanne

D-Kiekko 2 2 0 0 0 11- 2 6
KHT 2 2 0 0 0 10- 4 6
Hunters 2 2 0 0 0 13- 8 6
AIK/Laser H 2 2 0 0 0 7- 3 6
FPS 2 1 0 1 0 6- 6 4
Pyry 2 1 0 0 1 10- 4 3
JHT 2 1 0 0 1 10- 6 3
KOOVEE 2 0 1 1 0 10- 10 3
Titaanit 2 0 1 1 0 7- 7 3
S-Kiekko 2 1 0 0 1 6- 6 3
Hokki 2 1 0 0 1 3- 5 3
HCIK 2 0 1 0 1 11- 13 2
Haukat 2 0 0 0 2 7- 10 0
Muik Hockey 2 0 0 0 2 7- 15 0
Riemu 2 0 0 0 2 3- 11 0

VG-62 2 0 0 0 2 3- 14 0 

Ei kommentteja: