lauantai 1. huhtikuuta 2017

Ketterä – JHT 9-1



JHT päättää kautensa Imatralla kohtaamalla Suomisarjan voittokamppailussa Imatran Ketterän. Joukkueesta on edelleen poissa maalitykki Tomi Gronoff. Muuten joukkue on tavanomaisessa iskukunnossa. JHT:n maalissa torjuu Petrus Lintonen. Kotijoukue Ketterä aloittaa terävästi ja johtaa kolmen minuutin pelin jälkeen 2-0. JHT ottaa aikalisän. JHT:lle ottelun alku on ollut sysimusta. Maalivahtien torjunnat tuossa vaiheessa oli Ketterä 4 ja JHT 3. Ketterä tekee kolmannen maalin seitsemän minuutin pelin jälkeen. JHT vaihtaa maalinsuulle Wille Mattila. Puolustaja Ville Määttä ottaa heti jäähyrangastuksen estämisestä. JHT kestää painostuksen. Ottelu on kuitenkin aika tasainen sillä maalivahtien torjunnat ovat tässä tilanteessa Ketterä 5 ja JHT 5. Erän puolivälissä Ketterä tekee jo neljännen maalin. Ensimmäinen erä päättyy numeorihin 4-0. Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä Ketterä 9 ja JHT 11.

Toista erää on kulunut viisi minuuttia ja taululla on numerot 5-0. Ennen erän puoltaväliä taululla komeilee luvut 6-0. JHT:ltä on puhti poissa. Ajassa 32.35 tulostaululla on numerot 7-0. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä on tässä vaiheessa Ketterä 3 ja JHT 3. Niklas Westerlund kaventaa tilanteeksi 7-1. Näihin numeroihin päättyy toinen erä. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä Ketterä 6 ja JHT 6. Nämä luvut kertovat JHT:n pelin puolutuspelin heikkoudesta.

Kolmannessa erässä peli normalisoituu. Ketterä painostaa ja JHT puolustaa. Maalit ovat tiukassa ja Mattila torjuu luotettavasti. Ketterän Onni Toivanen kuitenkin lisää Ketterän johdon numeorihin 8-1. Reko Riihinen kaunistelee ottelun loppunumeroiksi 9-1. Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä Ketterä 5 ja JHT 11

Ottelun seuranta


JHT:n osalta kausi oli odotettua parempi. JHT selvisi Suomisarjassa kakkoseksi ja selvitti tiensä mestis-karsintoihin. Seuraavan kauden tavoitteeksi voidaan asettaa mestikseen nousu, mutta se edellyttää JHT:n toimintojen uudelleen tarkastelua varainhankinna osalta. Kalajoen alueella on nyt edessään taloudellinen nousubuumi ja sa mahdollistaa paremman varainhankinnan. Kalajoella on myös suunnitelmissa uusi Merenojan yhtenäiskoulu ja Merenojan alueen kehittäminen urheiluopistotaoiseksi liikuntapaikaksi. Tämä merkitsee sitä, että Kalajoen lukion vetovoima lisääntyy. Koulun rakentamisen yhteydessä rakennetaan mahdollisesti asuntoja koulun läheisyyteen. JHT:n valmentajana jatkaa Joni Petrell ja tietääkseni suurin osa pelaajista jatkaa ensi kauden joukkueessa. Joukkuetta voidaan mielestäni täydentää sellaisilla pelaajilla, että nousu mestikseen on mahdollista. Kalajoella on Suomen paras yleisö. Kaikki on mahdollista, vain taivas on rajana.

Ei kommentteja: