torstai 30. maaliskuuta 2017

JHT - Ketterä 2-5



JHT – Ketterä 2-5

JHT kohtasi kauden viimeisessä kotiottelussa Imatran Ketteän ja kärsin 2-5 ( 1-2, 1-2, 0-1) tappion. Imatran Ketterä oli luistelevampi ja ehkä voitontahtoisempi joukkue, sillä se janoaa sarjaporrasta ylemmäksi Mestikseen. Ketterä on tehnyt kovia panostuksia pelaajapuolella ja joukkue hintalappu on merkittävästi suurinumeroisempi kuin JHT:n. JHT kuitenkin aloitti maalinteon kun Tommi Rintasalo laukoi kiekon Ketterän maaliin ylivoimalla. Syöttöpisteet Ville-Veikko Väkeväiselle ja Jarno Palolalle. Ketterä kuitenkin tasoitti ja siirtyi ylivoimalla 1-2 johtoon. Maalivahtien torjunnat ensimmäisessä erässä olivat JHT:n Lintonen 13 kertaa ja Ketterän Lipiäinen 6 kertaa. Maalivahtien torjunnat kuvastavat pelinkulkua.

Toisessa erässä Ketterä siirtyi jo 1-3 ja 1-4 johtoon. JHT kavensi numeroiksi 2-4 Henry Allenin maalilla. Syötöpisteet Niklas Westerlundille ja Nico Joelle. Maalivahtien torjunnat toisessa erässä JHT:n Lintonen 10 kertaa ja Ketterän Lipiöinen 5 kertaa.

Kolmannessa Ketterä sai maalin aikaan aivan erän lopussa, kun JHT pelasi kuudella viittä vastaan ja Henri Mustonen epäonnistui kiekon hallinnassa. Näin Ketterä pisti kiekon tyhjään pussiin. Ketterällä on viimeinen peli Imatralla JHT:tä vastaan 1.4.2017.

Hannu Tiluksen kuvat eilisestä ottelusta

Antti Roslanderin maalikooste, mikä on aina tehty suurella ammattitaidolla
JHT - Ketterä 29.03.2017 Mestis-karsinta maalikooste

MESTIKSEN KARSINTASARJA
Hokki 7 5 0 0 2 26- 13 15
IPK 6 4 0 1 1 21- 14 13
Ketterä 6 3 0 0 3 17- 16 9
JYP-Akatem 6 3 0 0 3 17- 17 9
JHT 7 0 1 0 6 13- 34 2

Perjantai 31.03.
Hokki - Ketterä 18.30
JYP-Akatemia - IPK 18.30
Lauantai 01.04.
IPK - JYP-Akatemia 17.00
Ketterä - JHT 17.00


Ei kommentteja: