torstai 9. helmikuuta 2017

AIK – JHT 7-3



AIK aloitti terävästi teki heti ensimmäisellä minuutilla maalin. Antti Hellsten maalintekijänä. JHT:n kokoonpano on sama kuin edellisessä kotiottelussa. JHT tasoitti pelin Tommi Rintasalon maalilla, johon syötön antoi Ville-Veikko Väkeväinen. Ensimmäinen erä päättyi lukemiin 1-1. Maalivahtien torjunnat olivat AIK:n Tomi Risteli 18 ja JHT:n Petrus Lintonen 13.

Toisen erän alussa Henri Mustonen otti jäähyn koukkaamisesta ja AIK rankaisi Anssi Ronkaisen ylivoimamaalilla. Tilanne 2-1. Antti Savela lisäsi AIK:n johdon jo 3-1:een. JHT:n Henri Mustonen epäonnistui rangistuslaukauksessa. Tilanne edelleenkin 3-1. Pahalta näyttää JHT:n kannalta katsottuna. Taneli Marietta lisäsi AIK:n johdon 4-1:een ja Antti Hellsten 5-1:een. JHT otti aikalisän ja vaihtoi maalivahtia. Valitettavasti nämä JHT:n kentälliset eivät toimi. Nyt ei sitten JHT:n pelaajien pinna kestä tulevaa tappiota ja jäähyjä tulee kuin liukuhinnalta, onneksi molemmille joukkueille. Toinen erä päättyi numeroihin 5-1. Maalivahtien torjunnat AIK:n Tomi Risteli 10 ja JHT:n maalivahdit 16.

AIK pääsee aloittamaan kolmannen erän ylivoimalla maalivahti Wille Mattilan kampitusjäähyn seurauksena. JHT:n hömöilyt jatkuvat. Nyt joukkurangaistus, koska liian monta pelaajaa jäällä. Kolmannen erän puolivälissä JHT ottaa ehkä liian kovia riskejä. Nyt yritetään kuudella viittä vastaan, siis ilman maalivahtia. Riskinotto ei kannattanut, sillä AIK:n Konsta Puutio iski tyhjiin numeroiksi järkyttävät luvut 6-1. JHT:n Wille Mattila tuli takaisin maalinsuulle. JHT pelaa riskipeliä. Nyt JHT onnistui kaventamaan ilman maalivahtia Iiro Ojalan maalilla tilanteeksi 6-2. Syöttöpisteet Jarno Palolalle ja Henri Mustoselle. JHT pelaa edelleen riskipeliä ilman maalivahtia. AIK rankaisee jälleen Antti Hellstenin maalilla tilanteeksi 7-2.JHT:n Nico Joki varmistaa jäähyllään JHT:n murskatappion. Tommi Rintasalo kaventaa numeroiksi 7-3. Syöttöpisteet Ville Lehtoselle ja Henri Allenille. Tomi Gronoof kruunaa ottelun kampitusjäähyllä ottelun viimeisellä minuutilla. Viimeisessä erässä maalivahtien torjunnat AIK:n Risteli 10 ja JHT:n Mattila 12. Tämän ottelun jälkeen JHT:lla on syytä pitää eräänlainen palautepalaveri. Miksi näin? Näyttää siltä, että JHT:n osalta pudostuspelit ovat vain kolmen pelin mittaiset ellei tapahdu muutosta asenteessa ja voitontahdossa.

Ketterä      33 28  3  0  2 190- 53  90 
 JHT         33 23  4  1  5 152- 82  78 
 Pyry        32 21  2  2  7 174-103  69 
 FPS         34 18  2  2 12 137-130  60 
 AIK         34 18  2  1 13 120- 87  59 
 KOOVEE      32 14  4  3 11 145-126  53 
 Hunters     33 15  2  4 12 134-117  53 
 Titaanit    33 14  4  1 14 124-131  51 
 D-Kiekko    32 12  1  2 17 105-147  40 
 HCIK        32 11  0  5 16 111-142  38 
 Riemu       33 10  3  2 18 103-141  38 
 Kiekkokopla 32 10  2  2 18 110-161  36 
 S-Kiekko    32  9  2  4 17 108-119  35 
 VG-62       32 10  0  4 18 103-149  34 
 KHT         33  6  4  1 22 105-171  27 
 KJT         32  7  0  1 24 110-172  22 
Jäljellä olevat ottelut

5477
11.02.2017
16:00
Kalajoki
JHT
-
Kiekkokopla
5469
18.02.2017
16:00
Pori
KHT
-
JHT
5613
19.02.2017
17:00
Haka 2
KOOVEE
-
JHT


Ei kommentteja: