lauantai 26. marraskuuta 2016

D-Kiekko – JHT 1-5

Jarno Palola oli nostettu ykkösketjuun ja tulosta syntyi.

JHT voitti odotetusti D-Kiekon Jyvskylässä numeroin 1-5 ( 1-3, -2, 0-0). JHT aloitti väkevästi ja nyt loistivat virolaiset pojat, parissa edellisessä ottelussa ovat olleet hieman taka-alalla. JHT:n joukkueesta Jarno Palolalta on odotettua väkevämpiä näyttöjä ja tänään täytti odotuksia napauttamalla JHT:n ensimmäisen maalin josta syöttöpisteet Ville Lehtoselle ja Jere Espolle. Kevin Parras lisäsi vieraiden johdon 0-2:een. Syöttöpisteet Jere Espolle ja Silver Kernalle. Jarno Palola teki JHT:n kolmannen maalin Samuli Rahikaisen ja Ville-Petteri Tirrin saadessa syöttöpisteet. Ensimmäinen erä oli maalivahtien torjuntojen perusteella tasainen, sillä D-Kiekon Mika Sissonen torjui 8 laukausta ja JHT:n Wille Mattila 9 laukausta.

Toisessa erässä JHT:n tehokkain mies ainakin tilastojen perusteella Tomi Gronoff lisäsi JHT:n maalitilin 1-4:n ja ilahduttavasti Jarno Palola ykköskenttään nostettuna sai syöttöpisteen. JHT:n viidennen maalin teki viime kaudesta hyvin kehittynyt KalleMarkus Manninen. Syöttöpisteet Iiro Ojalalle ja Ville Lehtoselle. Toisessa erässä maalivahtien torjunnat olivat D-Kiekko 8 ja JHT 9.

Kolmannessa erissä ei maaleja nähty. Maalivahtien tilastoa sarjassa johtaa JHT:n Wille Mattila, jonka torjuntaprosentti on peräti 96,28. JHT säästeli huomista otteulua varten, jolloin Pirkonsuon Pyhätössä jyväskyläläinen Liikunnan Riemu on JHT:n vieraana.

kokoonpanot

Kierroksen tulokset 26.11.2016

5537
26.11.2016
13:00
Jyväskylä
D-Kiekko
-
JHT
1-5
5436
26.11.2016
16:00
Porvoo
Hunters
-
VG-62
6-2
5530
26.11.2016
16:00
Kaarina
HCIK
-
FPS
2-3
5544
26.11.2016
16:00
Merikarvia
KHT
-
AIK
1-4

5557
26.11.2016
17:00
Kotka
Titaanit
-
KJT
4-2
5659
26.11.2016
17:00
Nokia
Pyry
-
S-Kiekko
7-5


JHT:n tehotilasto 26.11.2016
Nimi
Joukkue
O
M
S
P
+
-
+
-
2
5
10
20
25
RM
YV
AV
RL
RL0
1.
GRONOFF Tomi
JHT
16
5
15
20
0
0
0
3
0
0
0
0
6
2
0
0
0
2.
WESTERLUND Niklas
JHT
16
11
5
16
0
0
0
6
0
0
0
0
12
2
0
0
0
3.
MUSTONEN Henri
JHT
16
5
11
16
0
0
0
1
0
1
0
0
12
1
0
0
0
4.
RINTASALO Tommi
JHT
16
10
4
14
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
2
5.
AHLGREN Jesper
JHT
15
6
7
13
0
0
0
6
1
0
1
0
37
2
0
0
1
6.
LEHTONEN Ville
JHT
14
4
8
12
0
0
0
4
0
0
0
0
8
1
0
0
0
7.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
12
3
9
12
0
0
0
3
0
0
0
0
6
3
0
0
0
8.
ESPO Jere
JHT
16
3
9
12
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
9.
RAHIKAINEN Samuli
JHT
15
2
9
11
0
0
0
7
0
0
0
0
14
1
0
0
0
10.
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
JHT
12
2
8
10
0
0
0
7
0
0
0
0
14
1
0
0
0
11.
ALLEN Henri
JHT
15
1
7
8
0
0
0
0
1
0
1
0
25
1
0
0
0
12.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
15
2
5
7
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
13.
PALOLA Jarno
JHT
11
3
3
6
0
0
0
4
0
1
0
0
18
1
0
0
0
14.
SIIRONEN Teemu
JHT
11
2
4
6
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
15.
JOKI Nico
JHT
4
2
1
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
16.
KIVINEN Niko
JHT
11
2
1
3
0
0
0
4
1
0
1
1
58
0
0
0
0
17.
PARRAS Kevin
JHT
6
1
2
3
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
18.
PESIÖ Jim
JHT
16
0
3
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
19.
OJALA Iiro
JHT
16
2
0
2
0
0
0
13
0
0
0
0
26
0
0
0
0
20.
KERNA Silver
JHT
13
0
2
2
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
21.
PENTTINEN Teemu
JHT
10
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
22.
HANNULA Viljami
JHT
8
0
1
1
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
23.
RANTANEN Tapio
JHT
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
24.
TIRRI Ville-Petteri
JHT
9
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
25.
LINTONEN Petrus
JHT
16
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
26.
MATTILA Wille
JHT
16
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0

Sarjatilanne 26.11.2016


Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
Ketterä
17
13
2
0
2
106
-
23
83
43
2.
Pyry
18
12
1
2
3
91
-
50
41
40
3.
JHT
17
11
3
1
2
74
-
36
38
40
4.
FPS
19
12
1
0
6
83
-
70
13
38
5.
AIK
18
11
1
1
5
58
-
39
19
36
6.
Hunters
19
11
0
1
7
80
-
56
24
34
7.
KOOVEE
17
8
2
2
5
77
-
68
9
30
8.
Riemu
18
7
3
1
7
62
-
70
-8
28
9.
S-Kiekko
18
7
1
2
8
67
-
64
3
25
10.
Titaanit
19
7
1
1
10
60
-
82
-22
24
11.
HCIK
19
7
0
2
10
68
-
84
-16
23
12.
D-Kiekko
18
6
1
1
10
59
-
76
-17
21
13.
VG-62
20
6
0
2
12
62
-
98
-36
20
14.
KJT
20
6
0
0
14
73
-
100
-27
18
15.
KHT
21
3
2
1
15
64
-
121
-57
14
16.
Kiekkokopla
18
3
0
1
14
47
-
94
-47
10

Seuraava ottelukierros 27.11.2016
5388
27.11.2016
16:00
Kalajoki
JHT
-
Riemu
5448
27.11.2016
16:00
Haka 2
KOOVEE
-
AIK
5606
27.11.2016
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
Kiekkokopla
5481
27.11.2016
17:00
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
D-Kiekko



Ei kommentteja: