sunnuntai 15. marraskuuta 2015

JHT - KHT 6-4



JHT kohtasi kotonaan Poin KHT:n joka osoittautui erittäin luistelevaksi ja taitavaksi joukkueeksi. KHT siirtyi ensimmäisessä 0-1 johtoon, kun maalivahti Juraj Holly tuli yllätetyksi. JHT tasoitti välittömästi Samuli Hietalan maalilla. KHT siirtyi uudelleen johtoon Robin Leppäsen maalilla. Jälleen JHT tasoitti Tomi Rintasalon maalilla,johon syöttöpisteet kirjattiin Jere Espolle ja Samuli Hietalalle.

Toinen erä jatkui edellisen erän mukaisesti ja vauhtia riitti. Iiro Ojala laukoi kiekon päätyi, josta se kimposi maalivahti Niklas Lehden takalistoon ja sieltä maaliin. Näijn JHT siirtyi 3-2 johtoon. KHT kuitenkin tasoitti pelin 3-3:een.

Kolmannesta erästä odotettiin todellista taistelua. JHT siirtyi 4-3 johtoon Matti Kivisillan maalilla, johon syötön antoivat Tomi Gronoff ja Tapio Rantanen. JHT siirtyi ratkaisevan tuntuisesti 5-3 johtoon Peteris Pujatsin maalilla ajassa 56.13. Syöttöpisteet kirjattiin Tommi Rintasalolle ja Jere Espolle. KHT ei kuitenkaan antanut periksi. Ajassa 59.07 KHT otti maalivahdin ulos ja pelasi kuudelle viittä vastaan. Se tuotti tulosta. Santeri Halme laukoi kavennuksen 5-4:ään ajassa 59.34. KHT pelasi edelleen kuudella viittä vastaan erän lopun aina 59.50 saakka jolloin JHT:n Matti Kivisilta pisti kiekon tyhjiin ja varmasti JHT:n 6-4 voiton. Maalivahtien torjunnat ottelussa olivat JHT Juraj Holly 38 kertaan ja KHT:n Niklas Lehti 22 kertaa.

JHT - Karhu HT 15.11.2015 maalikooste


JHT
6-4
KHT

(2-2 , 1-1 , 3-1)



Yleisömäärä: 390






Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
2 - 2
9 - 10
4 - 6
0 - 0
0 - 0
2.
1 - 1
14 - 4
0 - 0
0 - 0
0 - 0
3.
3 - 1
15 - 8
2 - 0
0 - 0
0 - 0
Yhteensä
6 - 4
38 - 22
6 - 6
0 - 0
0 - 0





1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
JHT
35
HOLLY Juraj
MV aloittaa
00:00
KHT
50
LEHTI Niklas
MV aloittaa
00:39
KHT
2 min
Liian monta pelaajaa jäällä
8 ELONEN Roope
04:17
KHT
2 min
20
RUISMA Kristian
Väkivaltaisuus
04:17
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Väkivaltaisuus
04:43
JHT
2 min
27
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
Estäminen
07:07
0-1
KHT
9
VIRKKUNEN Samuli
20 RUISMA Kristian, 16 HALME Santeri


09:16
1-1
JHT
7
HIETALA Samuli
15 MUSTONEN Henri, 17 HELLSTEN Antti


12:56
1-2
KHT
15
LEPPÄNEN Robin
16 HALME Santeri, 9 VIRKKUNEN Samuli


17:47
2-2
JHT
22
RINTASALO Tommi
16 ESPO Jere, 7 HIETALA Samuli


19:59
KHT
2 min
20
RUISMA Kristian
Kampitus
2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
26:20
3-2
JHT
44
OJALA Iiro
90 KIVISILTA Matti, 26 HUDEC Marec


28:46
3-3
KHT
11
KIVINEN Niko
10 PALONEN Niko


3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
50:19
4-3
JHT
90
KIVISILTA Matti
25 GRONOFF Tomi, 28 RANTANEN Tapio


53:55
JHT
2 min
17
HELLSTEN Antti
Kampitus
56:13
5-3
JHT
8
PUJATS Peteris
22 RINTASALO Tommi, 16 ESPO Jere


59:07
KHT
50
LEHTI Niklas
MV ulos


59:34
5-4
KHT
IM
16
HALME Santeri
18 JALAVA Jesse, 20 RUISMA Kristian


59:34
KHT
Aikalisä
59:34
KHT
50
LEHTI Niklas
MV sisään


59:40
KHT
50
LEHTI Niklas
MV ulos


59:50
6-4
JHT
TM
90
KIVISILTA Matti
26 HUDEC Marec


59:50
KHT
50
LEHTI Niklas
MV sisään





Maalivahdit
JHT
35 HOLLY Juraj
 9+14+15 =38
KHT
50 LEHTI Niklas
 10+4+8 =22
Poissa: 59.07-59.34,59.40-59.50

Erotuomarit
Päätuomari
SUNI Timo
Linjatuomari
NIEMELÄ Petteri
Linjatuomari
MÄNNIKKÖ Teemu



Kierroksen ottelut
3252
16:00
Joensuu
Kiekkokopla
-
PYRY
0-6
3316
16:00
Kalajoki
JHT
-
KHT
6-4
13738
16:00
Jyväskylä
D-Kiekko
-
S-Kiekko
7-3
3284
17:00
Iisalmi
IPK
-
VG-62
10-1
3296
17:00
Hakametsä
KOOVEE
-
FPS
6-2

Sarjatilanne 15.11.2015

Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
IPK
17
11
1
2
3
91
-
45
46
37
2.
PYRY
17
11
2
0
4
82
-
44
38
37
3.
JHT
16
11
2
0
3
77
-
50
27
37
4.
Ketterä
17
10
1
3
3
52
-
42
10
35
5.
Hunters
16
9
1
0
6
58
-
55
3
29
6.
KHT
14
8
1
0
5
54
-
42
12
26
7.
KJT
15
7
2
1
5
55
-
46
9
26
8.
Kiekkokopla
14
4
2
3
5
40
-
57
-17
19
9.
KOOVEE
13
4
3
0
6
47
-
55
-8
18
10.
HCIK
14
5
0
2
7
42
-
45
-3
17
11.
S-Kiekko
16
3
2
2
9
51
-
73
-22
15
12.
D-Kiekko
16
4
1
0
11
53
-
82
-29
14
13.
AIK
14
3
0
4
7
43
-
55
-12
13
14.
FPS
14
2
1
3
8
47
-
66
-19
11
15.
VG-62
15
2
1
0
12
47
-
82
-35
8

Seuraavat ottelut


3276
18.11.2015
18:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
KOOVEE
3350
18.11.2015
18:30
Oulunsalo
AIK
-
IPK
3356
20.11.2015
19:00
Haka 2
KOOVEE
-
KHT
3410
21.11.2015
16:00
Pori
KHT
-
HCIK
3437
21.11.2015
16:00
Kalajoki
JHT
-
Kiekkokopla
3295
21.11.2015
17:00
Nokia
PYRY
-
D-Kiekko
3318
21.11.2015
17:00
Oulunsalo
AIK
-
FPS
3395
21.11.2015
17:00
Iisalmi
IPK
-
Hunters
3197
21.11.2015
17:30
Naantali
VG-62
-
Ketterä
3442
22.11.2015
12:20
Tikkakoski
D-Kiekko
-
KOOVEE
3402
22.11.2015
13:30
Kaarina
HCIK
-
Ketterä
3376
22.11.2015
16:00
Kalajoki
JHT
-
FPS
3427
22.11.2015
16:00
Joensuu
Kiekkokopla
-
Hunters
3268
22.11.2015
17:00
Hyrylä 2
KJT
-
S-Kiekko


JHT tehotilasto


Nimi
Joukkue
O
M
S
P
+
-
+
-
2
5
10
20
25
RM
YV
AV
RL
RL0
1.
KIVISILTA Matti
JHT
16
13
8
21
0
0
0
2
0
0
0
0
4
4
2
0
0
2.
PALOLA Jarno
JHT
16
8
10
18
0
0
0
4
0
0
0
0
8
1
0
0
0
3.
GRONOFF Tomi
JHT
16
4
14
18
0
0
0
5
0
0
0
0
10
3
0
0
0
4.
PUJATS Peteris
JHT
12
11
5
16
0
0
0
2
0
0
0
0
4
3
0
0
0
5.
RANTANEN Tapio
JHT
16
4
12
16
0
0
0
2
0
0
0
0
4
2
0
0
0
6.
ESPO Jere
JHT
16
2
11
13
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
7.
RINTASALO Tommi
JHT
16
6
6
12
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
8.
ALLEN Henri
JHT
15
3
9
12
0
0
0
1
0
0
0
0
2
2
0
0
0
9.
MUSTONEN Henri
JHT
13
4
5
9
0
0
0
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
10.
PENTTINEN Teemu
JHT
16
4
5
9
0
0
0
4
0
0
0
0
8
0
0
0
0
11.
HIETALA Samuli
JHT
11
2
7
9
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
12.
HUDEC Marec
JHT
16
1
8
9
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
13.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
6
2
6
8
0
0
0
1
0
0
0
0
2
1
0
0
0
14.
YLIUNTINEN Kai
JHT
11
3
4
7
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
15.
KORHONEN Niko
JHT
8
1
5
6
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
16.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
16
2
2
4
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
17.
PARRAS Kevin
JHT
5
0
4
4
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
1
18.
OJALA Iiro
JHT
16
2
1
3
0
0
0
5
0
0
0
0
10
0
0
0
0
19.
SEILONEN Teemu
JHT
16
1
2
3
0
0
0
7
0
0
0
0
14
0
0
0
0
20.
RÖNKKÖ Joona
JHT
16
1
2
3
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
21.
KUNTSI Severi
JHT
6
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
22.
VÄKEVÄINEN Ville-Veikko
JHT
2
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
23.
HELLSTEN Antti
JHT
2
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
24.
MÄYRÄ Jari
JHT
14
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
25.
KUORILEHTO Ville
JHT
1
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
26.
ARKIMO Miikael
JHT
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
27.
HEIKKILÄ Joonas
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
28.
HAIMAKAINEN Juha
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
29.
KIVINEN Niko
JHT
2
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
30.
HANNULA Viljami
JHT
5
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
31.
RUSS Ragnar
JHT
5
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
32.
HOLLY Juraj
JHT
16
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0

Maalivahtitilasto


Nimi
Joukkue
O
PO
PM
Tor
To%
1.
TOLONEN Tuomas
IPK
17
15
37
499
93.10
2.
TAPONEN Juha
PYRY
17
15
33
401
92.40
3.
LINTONEN Petrus
HCIK
14
12
34
409
92.33
4.
HOHTI Aleksi
Ketterä
17
6
11
131
92.25
5.
HOLLY Juraj
JHT
16
12
36
411
91.95
6.
HYYPPÄ Juuso
KJT
14
11
24
271
91.86
7.
LEHTI Niklas
KHT
14
13
36
402
91.78
8.
RISTELI Tomi
AIK
14
13
40
438
91.63
9.
TOIVONEN Joonas
Ketterä
17
11
29
312
91.50
10.
AHOKAS Ari
Hunters
15
9
28
293
91.28
11.
KARVONEN Janne
Hunters
15
8
26
270
91.22
12.
MATTILA Wille
KOOVEE
11
8
28
259
90.24
13.
LAASALA Joni
S-Kiekko
15
13
49
382
88.63
14.
POHJONEN Toni
FPS
13
7
21
161
88.46
15.
SISSONEN Mika
Kiekkokopla
7
5
17
130
88.44
16.
LAAKSONEN Joonas
FPS
11
6
21
159
88.33
17.
IKONEN Juuso
VG-62
15
9
48
347
87.85
18.
HÄMYNEN Miro
D-Kiekko
10
9
39
268
87.30
19.
SIVONEN Eemeli
Kiekkokopla
11
7
32
212
86.89
20.
WASSTRÖM Kimmo
VG-62
10
6
31
202
86.70
21.
KUROIWA Yoshihiro
S-Kiekko
12
6
24
149
86.13
22.
KOSKINEN Niilo
KOOVEE
13
5
23
141
85.98
23.
RÄISÄNEN Meeri
D-Kiekko
11
8
33
177
84.29



Ei kommentteja: