lauantai 26. syyskuuta 2015

KJT – JHT 2-3

Kuva Hannu Tilus

Tänään JHT Kalajoki kohtasi KJT:n. Viime kaudella Suomi-sarjassa kolmanneksi sijoittunut Bewe TuusKi esiintyy tällä kaudella nimellä KJT. Edellisen kerran kyseinen kirjainyhdistelmä esiintyi Suomi-sarjassa kaudella 2011-2012 ja silloin tuusulalaisryhmä kantoi nimeä KJT TuusKi. Viime kaudella vielä joulutauon aikaan KJT oli pudotuspeliviivan alapuolella, mutta kevätkauden 13 ottelusta napatut yhdeksän voittoa nostivat joukkueen lähelle jopa pudotuspelien kotietua häviten lopulta tuon taistelun RoKille kolmella pisteellä. Puolivälierissä osat kuitenkin vaihtuivat, kun viidenneksi runkosarjassa sijoittunut KJT pudotti neljänneksi sijoittuneen RoKin kesälomalle otteluvoitoin 3-1. Välierissä KJT hävisi Hermekselle 1-3.

Viime kaudella KJT:n päävalmentajana toiminut Simo Mälkiä siirtyi tälle kaudelle Mestikseen ja Kiekko-Vantaaseen ja Tuusulaan uudeksi päävalmentajaksi nimettiin 37-vuotias Helsingistä kotoisin oleva Joni Petrell, joka tekee paluun valmennustehtäviin yhden välivuoden jälkeen. Pelaajauransa kauteen 2008-2009 Porvoon Huntersissa päättänyt Petrell aloitti valmennusuransa juuri Huntersissa kaudella 2009-2010, kun hän toimi seuran A-nuorten apuvalmentajana. Kausina 2010-2012 Petrell toimi saman joukkueen päävalmentajana ja syksyllä 2011 hän nousi Huntersin Suomi-sarjassa pelaavan edustusjoukkueen päävalmentajaksi toimien samassa tehtävässä myös kaudella 2012-2013. Kaudella 2013-2014 Petrell toimi HCK:ssa apuvalmentajana keravalaisjoukkueen sijoituttua Mestiksen runkosarjassa neljänneksi.
Sopimuspelaajia ja yhteistyöseura: 3 maalivahtia, 8 puolustajaa ja 13 hyökkääjää. Yhteistyösopimus KJT-Haukat A:n ja Kiekko-Vantaan kanssa.
Maalivahdit: Juuso Hyyppä, Sami Nousiainen ja Juuso Laukkanen.
Puolustajat: Lasse Malo, Petteri Malm, Markus Hämäläinen, Henri Siivonen, Jesse Hämäläinen, Tuomas Suominen, Robin Saari ja Jami Jokela. Hyökkääjät: Otto Leppänen, Joel Närhi, Niki Kaila, Juuso Kankkunen, Juuso Perttilä, Markus Rämä, Joni Häppölä, Reko Riihinen, Mikael Kivinen, Sami Häkkinen, Jiri-Waltteri Vallenius, Mergim Maxhuni ja Saku Piha.
KJT:n pelaajista voidaan mainita hyökkääjä


Ottelun kokoonpanot

Ensimmäinen erä


1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
KJT
40
NOUSIAINEN Sami
MV aloittaa
00:00
JHT
35
HOLLY Juraj
MV aloittaa
03:11
1-0
KJT
14
PERTTILÄ Juuso
9 HÄPPÖLÄ Joni


17:11
KJT
2 min
2
LEPPÄNEN Otto
Kampitus

Torjunnat ensimmäisessä erässä
KJT:n Sami Nousiainen 11 kertaa
JHT:n Juraj Holly 9 kertaa


Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
22:58
JHT
2 min
18
PARRAS Kevin
Koukkaaminen
34:56
2-0
KJT
18
KARJALAINEN Jere
11 MAXHUNI Mergim


35:31
KJT
2 min
12
HÄMÄLÄINEN Markus
Väkivaltaisuus
35:31
JHT
2 min
56
HUDEC Marec
Väkivaltaisuus
36:09
JHT
2 min
63
JOKI-ERKKILÄ Juho
Leikkaaminen
Maalivahtien torjunnat toisessa erässä
KJT:n Nousiainen 8 kertaa
JHT:n Holly 7 kertaa
JHT:n ongelmana maalinteko.

3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
40:35
2-1
JHT
27
ALLEN Henri
81 RANTANEN Tapio, 63 JOKI-ERKKILÄ Juho


46:09
JHT
2 min
88
RÖNKKÖ Joona
Kampitus
52:38
KJT
2 min
27
SAARI Robin
Estäminen
55:32
KJT
2 min
4
SIIVONEN Henri
Kampitus
56:11
2-2
JHT
YV
90
KIVISILTA Matti
27 ALLEN Henri, 81 RANTANEN Tapio


56:54
KJT
2 min
2
LEPPÄNEN Otto
Kampitus
57:59
2-3
JHT
YV
25
GRONOFF Tomi
6 HIETALA Samuli, 63 JOKI-ERKKILÄ Juho


59:14
KJT
Aikalisä
59:14
KJT
40
NOUSIAINEN Sami
MV ulos

JHT voitti ottelun numeroin 2-3. Erinomainen nousu JHT:n joukkueelta, Ratkaisut syntyivät ylivoimalla ja maalintekijöinä JHT:n avainpelaajat Henri Allen, Matti Kivisilta ja Tomi Gronoff.
Maalivahtien torjunnat kolmannessa erässä
KJT:n Nousiainen 10 kertaa
JHT:n Holly 9 kertaa.

Kierroksen muut ottelut
3201
16:00
Kaarina
HCIK
-
PYRY
1-5
3205
16:00
Imatra 1
Ketterä
-
KHT
3-2
3211
17:00
Hyrylä 2
KJT
-
JHT
2-3
3302
17:00
Oulunsalo
AIK
-
VG-62
5-0
3191
17:00
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
FPS
4-3
65:00
3330
17:00
Iisalmi
IPK
-
KOOVEE
13-3

Sarjatilanne 26.9.2015


Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
IPK
3
3
0
0
0
29
-
3
26
9
2.
Ketterä
4
2
0
2
0
13
-
12
1
8
3.
PYRY
3
2
0
0
1
13
-
7
6
6
4.
D-Kiekko
2
2
0
0
0
7
-
4
3
6
5.
Hunters
3
1
1
0
1
11
-
9
2
5
6.
JHT
2
1
1
0
0
8
-
6
2
5
7.
AIK
3
1
0
1
1
10
-
8
2
4
8.
KHT
2
1
0
0
1
7
-
3
4
3
9.
HCIK
3
1
0
0
2
8
-
10
-2
3
10.
VG-62
2
1
0
0
1
3
-
7
-4
3
11.
KOOVEE
3
1
0
0
2
8
-
20
-12
3
12.
S-Kiekko
3
0
1
0
2
10
-
13
-3
2
13.
KJT
3
0
1
0
2
10
-
13
-3
2
14.
FPS
2
0
0
1
1
3
-
9
-6
1
15.
Kiekkokopla
2
0
0
0
2
0
-
16
-16
0

Seuraava kierros 27.09.2015
3199
27.09.2015
13:00
Jyväskylä
D-Kiekko
-
VG-62
3364
27.09.2015
16:00
Joensuu
Kiekkokopla
-
KOOVEE
3419
27.09.2015
16:00
Porvoo
Hunters
-
KHT
3449
27.09.2015
16:00
Nokia
PYRY
-
S-Kiekko
3256
27.09.2015
17:00
Forssa
FPS
-
JHT


JHT:n tehotilasto
Nimi
Joukkue
O
M
S
P
+
-
+
-
2
5
10
20
25
RM
YV
AV
RL
RL0
1.
JOKI-ERKKILÄ Juho
JHT
2
0
4
4
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
2.
KIVISILTA Matti
JHT
2
2
1
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
3.
GRONOFF Tomi
JHT
2
1
2
3
0
0
0
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
4.
ALLEN Henri
JHT
2
1
1
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
5.
RANTANEN Tapio
JHT
2
0
2
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
6.
MANNINEN Kallemarkus
JHT
2
1
0
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
7.
PENTTINEN Teemu
JHT
2
1
0
1
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
8.
HUDEC Marec
JHT
2
1
0
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
9.
PALOLA Jarno
JHT
2
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
10.
RÖNKKÖ Joona
JHT
2
0
1
1
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
11.
ESPO Jere
JHT
2
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
12.
HIETALA Samuli
JHT
2
0
1
1
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
13.
HOLLY Juraj
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
14.
MÄYRÄ Jari
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
15.
MUSTONEN Henri
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
16.
RINTASALO Tommi
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
17.
HANNULA Viljami
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
18.
SEILONEN Teemu
JHT
2
0
0
0
0
0
0
1
0
0
0
0
2
0
0
0
0
19.
PARRAS Kevin
JHT
2
0
0
0
0
0
0
2
0
0
0
0
4
0
0
0
0
20.
OJALA Iiro
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
21.
YLIUNTINEN Kai
JHT
2
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0
0



Ei kommentteja: