perjantai 20. helmikuuta 2015

Hurrikaani – LiigaSärkät 3-1

Hurrikaani- Särkät 19.2.2015

Hurrikaani – LiigaSärkät 3-1 (23-25, 25-14, 25-18, 25-19)

Yleisöä 574

Aloituskentälliset:
Hurrikaani: Cedic-Vuorinen-Oivanen-Määttä-Petrusevics-Koppanen-Mäntylä

LiigaSärkät: Kusaj-Keski-Sipilä-Carvalho-Nadazdin-Luna-Kaksonen-Niemi

Hurrikaani oli ihmeissään LiigaSärkkien torjunta- ja puolustuspelaamisen kanssa avauserän ajan. Sen jälkeen kotijoukkue sai syöttönsä kulkemaan ja vei seuraavat erät helpohkosti. Särkät osoitti kuitenkin, että parhaimmillaan joukkue pystyy liigatasoiseen peliin ja antoi samalla varoituksen osaamisestaan ykkössarjassa nousua havitteleville joukkueille.

Hurrikaanin peli ei lähtenyt lentoon ottelun alussa. LiigaSärkät teki vähän virheitä. Myös puolustus- ja torjuntapeli oli Hurrikaania aktiivisempaa. Kotijoukkueen pelaajisto oli liikkeellä jäykin jaloin. Kalajokisten paras avauserässä oli Mikko Keski-Sipilä, joka teki joukkueelleen verkolla yhteensä seitsemän pistettä.
Hurrikaani yritti pelaajavaihdoilla saada juonesta kiinni, mutta erän lopulla alkanut kiri ei ihan riittänyt erävoittoon.

Toinen erä oli Hurrikaanin syöttöjuhlaa. Viisi ässää musersi Särkkien vastaanottoprosentin alle 20 eikä erän voittajasta ollut epäselvyyttä. Matti Oivanen, Vallu Cedic ja Aivars Petrusevics olivat erän tehomiehet.

Toisen erän jälkeisellä erätauolla pukukoppikäytävällä kaikuivat vihaisen Shailen Ramdoonin sanat, kun hän ojensi joukkuettaan toisen erän mahalaskun jälkeen. Äijien äijä, Danilo Carvalho, jyräsi vahvasti verkolla sekä keskihyökkäyksissään että torjunnoillaan. Vieraat pääsivät jo 3-7-johtoon, kun Cedic otti tahtipuikon käteensä. Ville Kakko vaihtoi Kalle Määtän Tauno Lippiin, joka onnistui hyvin sekoittamaan vastustajan torjuntapelaamista. Pikku hiljaa Hurrikaani pääsi rinnalle. Erä ratkesi tilanteessa 15-12, kun Matti Oivanen iski ensiksi pisteen ja siirtyi syöttämään. Kolme perättäistä ässää Mikko Keski-Sipilän käsistä kruunasi Massen yhteensä viiden läpisyötön illan.

Myös neljäs erä näytti menevän suvereenisti Hurrikaanille. 10-3-johto suli kuitenkin omiin virheisiin, ja jännitystä saatiin, kun vieraat nousivat tasoihin tilanteessa 14-14. Hurrikaani ei kuitenkaan hätkähtänyt, vaan vaihtoi nuorta verta kentälle. Cedic otettiin vaihtoon ja Tapio Toiviainen asteli hakkuriksi. Matti Oivasen tilalle jo aiemmin tullut Karri Kutinlahti ja Aivarsin korvannut Kasimir Vuorinen pelasivat erän lopun miehekkäästi. Myös Tauno Lipp teki liigahistoriaa nappaamalla ensimmäisen torjuntapisteensä viedessään kotijoukkueen 23-17-johtoon.

Hurrikaani vei hakkuripelin selkeästi. Cedic (27/+18) oli jälleen totutun vahva. Keskikaistalla käytiin kovaa kamppailua, kun joukkueidensa parhaina palkitut Koppanen (8 torjuntaa) ja Carvalho (9 torjuntaa) pistivät parastaan. Matti Oivanen (viisi ässää) ja Aivars Petrusevics (kolme ässää) loistivat syöttöruudussa.

Hurrikaani nousi voitollaan jälleen liigakolmoseksi. Jäljellä on kuusi ottelukierrosta. Hurrikaanilla on vielä neljä kotipeliä ja vierasottelut Sampoa ja Ettaa vastaan. 

Ei kommentteja: