sunnuntai 5. lokakuuta 2014

JHT:lle vierastappio Rovaniemellä

Rullakiekon maailmanmestari Sami Markkanen on edelleen JHT:n kantavia voimia.

JHT hävisi Rovaniemen Kiekolle Suomisarjan ottelussa numeroin 4-2 ( 1-1, 3-0, 0-1). Ensimmäinen erä oli tasainen, sillä maalivahtien torjunnat olivat RoKi 8 ja JHT 11. JHT kärsi ensimmäisessä erässä kolme pientä rangaistusta ja RoKi yhden. RoKin ensimmäisen maalin teki kalajokinen Ville-Petteri Tirri, joka nyt pelaa RoKin paidassa. JHT:n maalista vastasi Paulus Rundgren ja syttöpisteet merkittiin Sami Markkaselle ja Tommi Rintasalolle.

Toinen erä alkoi JHT:n kannalta synkästi. Iiro Ojala otti jäähyn estämisestä. Tämän aikana RoKi sai yliotteen pelistä. Heti erän alkuun Roki veivasi kaksi kertaa kiekon JHT:n maalivahti Tomi Ristelin selän taakse. JHT:n valmentaja Robert Pukalovic otti aikalisän ajassa 27.04. Sen jälkeen peli tasaantui, kunnes JHT ryhtyi jäähyilemään ja RoKi siirtyi ylivoimalla 4-1 johtoon.

Kolmannessa erässä takaa-ajoa hillitsi junkkarijäähyt. JHT kuitenkin kavensi loppunumeroiksi 4-2 Tomi Gronoffin maalilla, johon syötön antoi Henri Mustonen. JHT:llä oli selvästi enemmän jäähyjä kuin kotijoukkueella.

Kokoonpanot


Lopputulos:

RoKi
4 - 2
JHT



(1-1 , 3-0 , 0-1)









Joukkueiden tilastot
Erä
Maalit
Torjunnat
Rangaistukset
Ylivoimamaalit
Alivoimamaalit
1.
1 - 1
8 - 11
2 - 6
0 - 0
0 - 0
2.
3 - 0
11 - 12
4 - 6
1 - 0
0 - 0
3.
0 - 1
6 - 11
2 - 4
0 - 0
0 - 0
Yhteensä
4 - 2
25 - 34
8 - 16
1 - 0
0 - 0






1. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
00:00
RoKi
1
VOUTILAINEN Arttu
MV aloittaa
00:00
JHT
1
RISTELI Tomi
MV aloittaa
08:56
JHT
2 min
63
LEINONEN Veli-Valtteri
Laitataklaus
10:11
JHT
2 min
10
HANNULA Viljami
Poikittainen maila
12:51
1-0
RoKi
85
TIRRI Ville-Petteri
13 RUPPONEN Antero, 12 KLYTSEROFF Elias


15:46
RoKi
2 min
44
HIETALA Samuli
Estäminen
18:00
1-1
JHT
27
RUNDGREN Paulus
24 MARKKANEN Sami, 77 RINTASALO Tommi


19:06
JHT
2 min
89
KIVINIEMI Ville
Huitominen
2. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
22:28
JHT
2 min
44
OJALA Iiro
Estäminen
24:58
2-1
RoKi
23
VÄÄNÄNEN Mikko
52 PENTTINEN Teemu, 91 JÄRVELÄ Olli-Matti


27:04
3-1
RoKi
14
ERKKILÄ Hannu
9 FOMIN Henri, 16 JÄRVELÄ Antti


27:04
JHT
Aikalisä
29:26
RoKi
2 min
13
RUPPONEN Antero
Estäminen
31:17
RoKi
2 min
11
MÄNNISTÖ Mikko
Huitominen
34:11
JHT
2 min
13
LETOLA Jussi
Kampitus
38:18
JHT
2 min
87
SALKA Michal
Koukkaaminen
38:51
4-1
RoKi
YV
55
PÄLVE Harri
23 VÄÄNÄNEN Mikko, 91 JÄRVELÄ Olli-Matti


3. erä
Aika
Joukkue
Nro
Nimi
Syöttäjä/tapahtuma
41:44
JHT
2 min
27
RUNDGREN Paulus
Huitominen
49:42
RoKi
2 min
12
KLYTSEROFF Elias
Kiinnipitäminen vastustajan mailasta
53:58
JHT
2 min
6
TÖRNVALL Iikka
Huitominen
56:16
4-2
JHT
25
GRONOFF Tomi
15 MUSTONEN Henri


59:18
JHT
1
RISTELI Tomi
MV ulos







Maalivahdit
RoKi
1 VOUTILAINEN Arttu
8+11+6 =25
JHT
1 RISTELI Tomi
11+12+11 =34
Poissa: 59.18-60.00





Erotuomarit
Päätuomari
NIVA Jari
Linjatuomari
SELANDER Mikko
Linjatuomari
EROLA Jani

Kierroksen tulokset

5645
05.10.2014
13:45
Vaasa
Red Ducks
-
Ketterä
5-2
5723
05.10.2014
16:00
Nokia
PYRY
-
HC Satakunta
4-5
5784
05.10.2014
16:00
Iisalmi
IPK
-
HCIK
3-4
5673
05.10.2014
17:00
Lappi Areena
RoKi
-
JHT
4-2
5616
05.10.2014
17:30
Seinäjoki 2
S-Kiekko
-
Hunters
1-3


Sarjatilanne 5.10.2014



Joukkue
O
V
JV
JH
H
TM
PM
ME
P
1.
FPS
6
4
1
1
0
31
-
15
16
15
2.
Bewe TuusKi
5
4
1
0
0
31
-
9
22
14
3.
RoKi
5
4
0
0
1
23
-
8
15
12
4.
Hermes
6
4
0
0
2
28
-
22
6
12
5.
Hunters
7
4
0
0
3
20
-
26
-6
12
6.
IPK
5
2
1
0
2
18
-
16
2
8
7.
JHT
6
2
1
0
3
18
-
22
-4
8
8.
S-Kiekko
6
2
0
2
2
20
-
25
-5
8
9.
Jokipojat
5
2
0
1
2
15
-
13
2
7
10.
PYRY
5
2
0
0
3
27
-
23
4
6
11.
HC Satakunta
5
1
1
1
2
14
-
20
-6
6
12.
Red Ducks
7
2
0
0
5
19
-
26
-7
6
13.
KOOVEE
5
2
0
0
3
13
-
20
-7
6
14.
Ketterä
7
2
0
0
5
17
-
25
-8
6
15.
HCIK
6
1
0
0
5
15
-
39
-24
3



Ei kommentteja: