maanantai 29. syyskuuta 2014

LiigaSärkille odotettu avaustappio

Shailen Ramdoo, LiigaSärkät valmentaja

Kokkolan Tiikerit vei odotetusti nimiinsä lentopallon Mestaruusliigan ensimmäisen paikallispelin LiigaSärkkiä vastaan. 914 katsojaa todisti Hollihaassa, kun Tiikerit otti kauden avauspisteet suoraan 3–0 (25–12, 26–24, 25–17).
Ottelun avauserä oli murskaava, sillä Tiikerit sai otteluun lentävän lähdön, kun viiden ensimmäisen pallon jälkeen olivat lukemat heti 5-0. LiigaSärkät ei saanut missään vaiheessa avauserässä peliään käyntiin, joten erän lopussa isännät tuulettelivat erävoittoa lukemin 25-12.
Avauserän Tiikerit vei näytöstyyliin, mutta toisessa erässä myös liiganousija sai otetta pelistä. Toinen erä oli tasaisempi lähinnä Tiikereiden lukuisten virheiden takia, ja LiigaSärkät saikin hakkurinsa Danilo Carvalhon johdolla hengen päälle ja johti erän puolivälissä ottelua 14-12. Kalajoen yleispelaaja Mikko Keski-Sipilä oli verkolla jatkossa vaikea pideltävä Tiikereille, ja näin LiigaSärkät eteni aina eräpalloon saakka johtaen 24-23. Tiikereiden valmentaja Tommi Tiilikainen otti vielä joukkonsa kokoon, ja tämän jälkeen Tiikereiden virheet loppui ja rutiini vei lopulta toisessa erässä Tiikerit toisen erän voittoon jatkopalloilla 26-24.
Kolmannen erän alussa isäntien peli oli elementissään, kun Tiikereiden passari Steven Kehoe löysi erityisesti yleispelaaja Matti Hietasen, hakkuri Olli-Pekka Ojansivun sekä väliin myös keskitorjuja Tommi Siirilän - hetkessä tilanne oli 6-2. Erä kuitenkin tasaantui, kun LiigaSärkät päätti hyökkäyksiään erityisesti Mikko Keski-Sipilän kautta. Hän myös luki Tiikereiden hyökkäyksiä napsien muutaman maukkaan torjuntapisteen. Erän edetessä ote kääntyi lopulta pelin kaikilla osa-alueilla kuitenkin isännille hakkuri Olli-Pekka Ojansivun johdolla. Kolmas erä Tiikereille lopulta 25-17. Tiikereiden Ojansivu takoi ottelussa yhteensä 21 pistettä.
LiigaSärkkien valmentaja Shailen Ramdoo ei ollut tappioista suuresti pettynyt, kun lähtökohdat otettiin huomioon. Joukkueella oli rosterissa vain kahdeksan pelaajaa.
  • Toinen erä pelattiin hyvin. Meillä on edessä pitkä kausi ja mahdollisesti uusia pelaajia on tulossa, koutsi kommentoi.
Hollanttilaishakkuri Jelle Hilarius oli mukana, mutta hän ei pukeutunut peliin. LiigaSärkkien uutena miehenä rosterissa oli libero Pasi Tiermas. Kokenut pelaaja onnistui kelvollisesti.
Tiikerien tehokkain oli viime kausilta tuttuun tapaan Olli-Pekka Ojansivu 21 (+15). Romans Sauss 10 (+6) ja Tommi Siirilä 10 (+3) ylsivät myös kaksinumeroisille teholukemille. LiigaSärkistä eniten pisteitä keräsi entisessä kotisalissaan pelannut Mikko Keskisipilä 11 (+6).



Ramdoolla sekä uudella liigajoukkueella on paljon työtä, jotta Mestaruusliigan paikka vakiintuisi Kalajoella. Joukkueen peli on tällä hetkellä hyvin ailahtelevaa. Joukkue on pelannut varsin vähän aikaa yhdessä. Haasteet ovat todella suuret. On luonnollista, että oraganisaatiota on vahvistettava ja taustavoimia vahvistettava. Organisaation toimintaa on tehostettava ja työnjakoa parannettava. Markkinointia on tehostettava jne. Suuri vuori on ylitettävänä.
Perjantaina Kalajoella Merenojan salissa Suomen Cupin ottelussa LiigaSärkät kohtaa toisen SM-liigan joukkueen Rantaperkiön Iskun. Avauskierroksella Rantaperkiön Isku hävisi Raision Loimulle numeroin 2-3. Tässä avauskierroksen ottelutulokset SM-liigassa.



Nro
Pvm
Klo
Kenttä
Koti
Vieras
Tulos
Katsojia
la 27.09
15:00
3-1
(27-25 25-19 22-25 27-25)
611
la 27.09
17:00
0-3
(21-25 24-26 25-27)
943
la 27.09
17:00
3-0
(25-19 25-22 25-22)
935
la 27.09
17:00
3-0
(25-20 25-18 25-18)
444
su 28.09
15:30
3-0
(25-18 25-18 25-22)
456
su 28.09
16:00
1-3
(25-23 21-25 18-25 16-26)
su 28.09
17:00
1-3
(21-25 34-32 15-25 23-25)
822
su 28.09
17:00
3-0
(25-12 26-24 25-17)
914
su 28.09
17:00
2-3
(24-26 25-20 21-25 25-22 13-15)
448
su 28.09
17:00
0-3
(22-25 18-25 23-25)
735


Rantaperkiön Isku koostuu nuorista pelaajista:
 2   Teemu Koivunen, s.vuosi 1991, 197 cm, keskitorjuja
 3   Petteri Friberg, s.vuosi 1991, 196 cm, yleispelaaja/hakkuri
 4   Eetu Rantanen, s.vuosi 1995, 191 cm, passari
 6   Ossi Mäkinen, s.vuosi, 1994, 190 cm, yleispelaaja
 7  Jan Helenius, s.vuosi 1996, 186 cm, yleispelaaja
 9   Tuomas Tihinen, s.vuosi 1979, 197 cm, yleispelaaja
12  Samuli Kaislasalo, s.vuosi 1995, 203 cm, hakkuri
13  Tatu Härkönen, s.vuosi 1993, 190 cm, keskitorjuja
14  Aleksi Mutka, s.vuosi 1995, 180 cm, libero
17 Conor Eaton, s.vuosi 1987, 190 cm, passari
18  Sauli Sinkkonen, s.vuosi 1989, 201 cm, keskitorjuja

Päävalmentaja Jussi Heino
Valmentaja Pasi Palonen
Fysiikkavalmentaja Jarno Jokihaara
Manageri  Timo Kivi
Joukkueenjohtaja  Sami Juvonen
Perjatai-illan 3.10.2014 ottelu kertoo paljon LiigaSärkkien tilanteesta. Toivottavasti Merenojan sali täytyy ääriään myöten perjantaina ja kannustetaan kotijoukkue voittoon.



Ei kommentteja: