keskiviikko 2. joulukuuta 2009

Eurolla 50 hehtaaria maata Kalajoen Hiekkasärkiltä









Kalajoen kaupunginhallitus käsitteli 30.11.2009 § 282 50 hehtaarin maa-alueen myymistä (esisopimus) Kalajoen Hiekkasärkiltä tynkäläiselle Westend Estate Oy:lle eli Juha Hannulalle yhdellä eurolla. Westend Estate Oy:n liikevaihto oli vuonna 2008 noin 35 000 euroa. Tilikauden tulos oli noin 5 000 euroa.

Sun Areenan ja siihen liittyvien liike- ja palvelurakennusten tonttialueeksi on varattu alue joka sijoittuu valtatie 8:n maanpuolelle Hiekkasärkkien eteläisen sisääntulotien kohdalle. Alue sijoittuu Hiekkasärkkien eteläisen sisääntulotien kohdalta valtatien maanpuolelle rakennettavan ali- / ylikulkutien etelä- ja pohjoispuolelle. Alueelle tullaan kaavoittamaan tontti Sun Areenalle sekä liike- ja palvelurakennusten tontteja. Nykyinen lentokenttä jää Sun Areenan jalkoihin.
Kalajoen kaupunginhallitus päätti esittää, että valtuusto hyväksyy tämä euron kaupan (esisopimuksen).













Hankkeen tausta
Kalajokinen valtuutettu Erkki Aho teki valtuustoaloitteen 29.8.2006 hiihtotunnelista, beach-hallista sekä muista Kalajoen matkailua tukevista hankkeista vuosille 2007-2013. Hiihtotunnelihanke ja palloiluhalli oli Oulun läänin liikuntapaikkalistalla merkitty vuodelle 2008.
Hiihtotunnelin, curlingradan, beach-hallin, golf-simulaattorin, squash-kentän, seinäkiipeilyradan ja tenniskenttien rakentaminen Hiekkasärkille. Rakennuskokonaisuudessa olisi mahdollisuus harrastaa ympärivuotisesti liikuntaa, hiihtoa, juoksua, sauvakävelyä, rullaluistelua, yleisurheilua, curlingia, beach volleyta, beach futista, golfia, squashia, seinäkiipeilyä. Hankkeen toiseen vaiheeseen liittyy erilaisten toimintatilojen ja hallien rakentamista kuin myös urheilukoulutuksellisia asioita.
Suomen Lentopalloliitto, Keski-Pohjanmaan Hiihto ry, Keski-Pohjanmaan Liikunta ry, Hiekkasärkkien Yrittäjäyhdistys ry., Suomen Curlingliitto, Jalkapalloseura F.C. YPA ry ja Kalajoen kaupunki ovat antaneet jo myönteisen lausuntonsa.

Katso
Hiihtotunneli ja palloiluhalli Kalajoelle
http://e-aho-kalajokiblog.blogspot.com/2008/11/hiihtotunneli-ja-palloiluhalli.html

Ahon valtuustoaloite ei kuitenkaan ole edennyt Kalajoen päättävissä elimissä johtuen poliittisista syistä. Aloite saatettiin tiedoksi eikä valmisteltu lainkaan. Kalajoen keskustan johtohenkilöt halusivat torpedoida hyvän idean. Viivytystaistelussaan he ovat onnistuneet hyvin. He ovat kuitenkin tulleet järkiinsä ja tehneet uuden valtuustoaloitteen samasta asiasta , mutta nyt omissa nimissään. Tätäkään aloitetta ei valmisteltu eikä käsitelty asiallisesti. Taustalla oli toiset suunnitelmat. Katso

Kuolleena syntynyt – Sun Arena

Kalajoella ideoiden varastaminen on perinteinen kunnallinen tapa.

Katso JukuJukumaan ja kylpyläidean varastaminen
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2008/11/syrjinnn-kohteena-jo-lhes-30-vuotta.html















Mikä on Sun Areena?

Kysymyksessä on valtakunnan mitassa jättihanke. Monitoimiareenan kustannusarvio on 45 miljoonaa euroa. Vastaavia hankkeita on Suomessa kaksi muutakin. Helsingin Myllypuron hankkeen kustannusarvio on 27 miljoonaa euroa ja Kuortaneen hankkeen noin 12 miljoonaa euroa. Kalajoella monitoimiareenassa voisi harrastaa seuraavia lajeja: hiihto, pikaluistelu, jalkapallo, pesäpallo, jääkiekko, jääpallo, taitoluistelu, golf, lentopallo, paini, salibandy ja ratsastus. Lehtitiedon mukaan Kalajoen monitoimiareenaan voidaan sijoittaa kolme jääkiekkokaukaloa, joiden käyttö alkaa juhannuksena ja jatkuu syksyyn. Hiihtoladulla (1,5 km) voi hiihtää syyskuun alusta joulukuu loppuun. Ladun korkeusero on 8 metriä. Kevättalveksi areena muuttuu ratsastajien, jalkapalloilijoiden, pesäpalloilijoiden ja golfareiden käyttöpaikaksi. Monitoimihalliin mahtuu 20 000 henkilöä. Siis kaikki kalajokiset himankalaiset mukaan lukien ja paikkoja jäisi vielä muillekin. Areenassa voidaan järjestää isoja messuja, jotka vetävät kerrallaan kymmeniä tuhansia kävijöitä, Hannula visio lehden mukaan.
Valtiolta odotetaan urheilurakentamishankkeeseen 50 prosentin osuutta. Jättiareenan työt alkavat lehtitiedon mukaan jo ensi vuonna. Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja Tapio Korjus esittää kainon toivomuksen, että Sun Areena-hanke olisi huolellisesti valmisteltu.
Vilkas mielikuvitus?

Asiaan perehtyneenä urheilumiehenä ja liikkeenjohdon konsulttina voin sanoa vakaumuksen syvällä rintaäänellä, että Sun Areena on vilkkaan mielikuvituksen tuote. Se ei ole minun arvioni mukaan realistinen hanke. Hankkeelta puuttuu kaikki perusasiat. Liikeidea on minun mielestäni hukassa. Rahoitus on toiveissa ja haaveissa. Sun Areenan rakentamis- ja käyttökustannukset ovat arvailujen varassa. Kuka kantaa vastuun rakentamisesta? Mistä rahoitus? Kuka kantaa vastuun toiminnasta? Kannattavuusedellytyksiä ei ole luotettavasti selvitetty. Yhtään hankkeeseen taloudellisesti sitoutunutta ei Juha Hannulan lisäksi ole ainakaan minulle ilmoittautunut. Näyttää siltä, että Juha Hannulankin tähänastinen sitoutuminen on ollut projektirahoituksen varassa.
Miksi pitää varata hankkeelle 50 hehtaaria? Onko maa-alue kaupungin lahjoitus Juha Hannulalle? Onko tarkoitus keinotella kaupungin lahjoittamalla maalla? Mikä on Kalajoen kaupunginvaltuuston päättäjien vastuu asiassa? Kalajoen kaupunginvaltuusto päättää asiasta näillä näkymin ensi tiistaina eli 8.12.2009.

Ei kommentteja: